Markkinoinnin rooli korostuu kuntien kehittämisessä - Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpailee tänä vuonna 35 työtä
Kuntaliitto tiedottaa
27.3.2018
Julkaisuvapaa heti
Markkinoinnin rooli korostuu kuntien kehittämisessä
Kuntamarkkinoinnin Suomen mestaruudesta kilpailee tänä vuonna 35 työtä, joista tuomaristo on valinnut 10 semifinaaliin. Monissa kunnissa on onnistuneesti liitetty yhteen strategia, kuntalaisten osallistuminen ja kunnan markkinointi.
- Elinvoiman kehittäminen on entistä tärkeämpi kunnan tehtävä, ja se näkyy markkinoinnin tehostumisena. Kuntalaisia on saatu hyvin mukaan, jopa strategiatasoiseen suunnitteluun ja monenlaisiin yhteisiin tempauksiin. Monesta hankkeesta on helppo aistia intoa ja energiaa, jolla työtä on tehty ja saatu ihmiset innostumaan. Yhteishengessä on markkinoinnin voima, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Kuntaliiton markkinointijohtaja Maritta Mäkelä.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun tavoitteena on kehittää markkinointi- ja viestintäosaamista kunta-alalla nostamalla esille oivaltavaa ja tuloksellista markkinointia ja viestintää. Kilpailu järjestettiin nyt 13. kerran. Palkinnot jaetaan kuntamarkkinoinnin Piiri-yhteistyöverkoston tapahtumassa Seinäjoella 16. toukokuuta.
- Kilpailutöissä näkyy hienosti hyödynnettyjä paikallisia vahvuuksia, heittäytymistä, pitkäjänteistä brändityötä ja tuloksia. Pienempien budjettien kampanjoissa etenkin oli löydetty luovia tapoja tavoittaa kohderyhmät, kiittelee tuomariston jäsen, MARK Suomen Markkinointiliiton toiminnanjohtaja Sanna Laakkio.
SM-kilpailun osanottajat esittelevät markkinointitekoja muun muassa matkailun, elinkeinotoiminnan, palvelujen, asumisen ja rekrytoinnin alueilta. Videot, animaatiot, sosiaalinen media ja erilaiset osallistumisen muodot ovat käytössä monessa työssä. Kunnan perinteisten kohderyhmien ohella on löydetty uusia, ja vahvojen vetovoimatekijöiden rinnalle on kehitetty uusia ideoita ja tuotteita.
Kilpailu on osa Piiri-verkoston toimintaa. Piiri-verkosto on avoin ja maksuton yhteistyö- ja kehittämisverkosto kuntien, seutujen ja alueiden markkinointi- ja viestintäosaamisen vahvistamiseksi. Verkoston takana ovat kunta- ja seutumarkkinoinnin kehittämistyötä tekevät järjestöt: Suomen Kuntaliitto, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry sekä Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry. Piiri-verkoston yhteistyöyrityksiä ovat Helsingin Sanomat, Otavamedia, Kuntalehti ja Kommuntorget.
Kilpailun voittava työ saa Kuntamarkkinoinnin Suomen mestarin tittelin. Yhteistyöyritykset osoittavat kärkisijoille palkintoina medianäkyvyyttä. Tuomaristo voi lisäksi jakaa kunniamainintoja.
Kuntamarkkinoinnin SM-kilpailun shortlista aakkosjärjestyksessä
Keuke - Onnistuvan yrityksen asialla
Lakeudelle -perhematkailukampanja (Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy)
Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa
Osallistu oikeesti! (Varkauden kaupunki)
Paska kaupunni (Oulun kaupunki)
Pop up Shoppeenmäki (Ylöjärven Yrityspalvelu Oy)
Porvoo GeoTour
Saimaan kaunis Mikkeli - kesäoppaat ja opastekstit
Todella outo, ehdottomasti uniikki - Porin dataohjattu osallistava brändiuudistus
Valkeakosken talonäyttely
Lisätietoja:
Markkinointijohtaja Maritta Mäkelä, Suomen Kuntaliitto, 040 765 8016
Tuomariston muut jäsenet:
Toiminnanjohtaja Sanna Laakkio, MARK Suomen Markkinointiliitto ry
Toiminnanjohtaja Hannu Komu, Suomen matkailuorganisaatiot SUOMA ry
Toiminnanjohtaja Jaakko Helenius, Suomen Elinkeino- ja Kehitysyhtiöt SEKES ry
Yliopettaja, KTT Teemu Moilanen, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Viestintäjohtaja Kirsi Norros, Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Viestinnän erityisasiantuntija Jari Seppälä, Suomen Kuntaliitto
Julkaisuassistentti Ulla Kotila, Suomen Kuntaliitto
Yhteyshenkilöt
Pi Krogell-Magnitiedotuspäällikkö / kommunikationschef
Puh:+358 50 522 5953pi.krogell-magni@kuntaliitto.fiMediapuhelin toimittajille arkisin klo 9-15 Medietjänstnummer för journalister vardagar kl. 9-15: 050 340 9977Tietoja julkaisijasta

Kuntatalo / Toinen linja 14
00530 HELSINKI
09 7711http://www.kuntaliitto.fi
Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä, johon on koottu keskeiset kunta-alan tiedot ja palvelut. Suomen kunnat ja kaupungit vastaavat noin 2/3 julkisista palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kuntaliitto vetoaa valtioneuvostoon ja ministeriöihin: lakihankkeiden lausuntoaikoja pidennettävä kesälomakaudella26.6.2025 12:10:12 EEST | Tiedote
Kuntaliitto vetoaa valtioneuvostoon ja ministeriöihin, jotta lakihankkeiden lausuntokierroksia ei ajoitettaisi kesälomien ajaksi. Kunnille ei jää kesäkaudella aikaa valmistella ja jättää lausuntoja niitä koskeviin lakeihin ja asetuksiin.
Kuntaliitto selvitti: Suomalaiset samaistuvat vahvasti kotikuntaansa - kiinnostavia kuntakohtaisia eroja18.6.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Mihin kuntiin tai alueisiin samaistut? Kuntaliiton tuore Kuntalaistutkimus osoittaa, että suomalaiset samaistuvat yhä vahvasti kotikuntaansa, erityisesti pienissä kunnissa ja iäkkäämmissä ikäryhmissä. Paikallisuus elää vahvana arjessa, vaikka samaan aikaan Eurooppa ja maakunta kasvattavat merkitystään. Kärkikolmikkona samaistumisessa ovat Suomi, Pohjoismaat ja kotikunta. Kotikuntaansa samaistuvien määrä kuitenkin vaihtelee merkittävästi eri puolilla Suomea. Tutkimuksesta selviää myös, että mitä vahvemmin suomalaiset kokevat kuuluvansa kotikuntaansa, sitä enemmän he luottavat päätöksentekoon ja ovat tyytyväisempiä kunnan palveluihin. Samaan aikaan uudet hallinnolliset rakenteet etsivät vielä paikkaansa ihmisten arjessa: hyvinvointialueet eivät vielä tunnu omilta. Kuntalaistutkimukseen vastasi 10 500 suomalaista 46 kunnasta ja kaupungista. Liitedioista pääsee tutustumaan kuntakohtaisiin tuloksiin. Esimerkiksi Naantalissa ja Inarissa samaistuminen kotikuntaan on poikkeuksellisen vahvaa. S
Joka kolmas kuntapäättäjä on kohdannut häirintää tai uhkailua6.6.2025 07:20:00 EEST | Tiedote
Kolme kymmenestä kuntapäättäjästä on kokenut häirintää tai uhkailua kuluvalla valtuustokaudella, ilmenee Kuntaliiton tuoreesta Kuntapäättäjätutkimuksesta. Häirintää kokevat erityisesti naiset ja näkyvissä luottamustehtävissä toimivat. Häirinnän muodoista yleisimpiä ovat asiaton palaute mediassa (57 %), sanalliset uhkaukset tai aggressio kasvokkain (43 %) sekä maalittaminen (35 %). Sosiaalisessa mediassa tapahtuneet uhkaukset ovat hieman vähentyneet vuodesta 2020. Samalla tutkimus osoittaa myös valonpilkahduksia: keskusteluilmapiiri kunnissa on monin paikoin parantunut.
Vauvarahaa maksavien kuntien määrä kasvussa2.6.2025 09:24:01 EEST | Tiedote
Vauvaraha on yleistynyt erityisesti pienissä kunnissa, joissa etsitään tapoja tukea perheitä ja houkutella uusia asukkaita, selviää Kuntaliiton tuoreesta selvityksestä. Vastasyntyneitä muistetaan jollain tavalla lähes 120 kunnassa, ja vauvarahaa maksetaan 64 kunnassa. Suurimmillaan vauvaraha on 10 000 euroa. – Vaikka vauvaraha ei ratkaise väestörakenteen muutoksia, monessa kunnassa sen avulla halutaan viestiä, että lapset ja lapsiperheet ovat arvokkaita sekä tukea perheiden arkea, sanoo kehittämispäällikkö Jarkko Lahtinen Kuntaliitosta.
Vasa är Årets klimatkommun 202522.5.2025 14:40:00 EEST | Pressmeddelande
Kommunförbundet premierade Vasa stad med titeln Årets klimatkommun vid Kommunernas klimatkonferens i Åbo 22.5.2025. Kommunförbundet delar ut priset vartannat år. Urvalskriterierna baserar sig på resultaten av kommunernas arbete för att uppnå koldioxidneutralitet. Den premierade kommunen ska kommunicera på ett effektfullt och ansvarsfullt sätt, vara engagerad i förändringen och få konkreta resultat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme